Muistolaatta
Tietoa tuotteesta
Me valmistamme kauniit ja arvokkaan näköiset muistolaatat edullisesti. Tyypillisesti hautakilvet maksavat hautauspalveluiden kautta todella paljon. Me kaiverramme messinkiset laatat hautakiviin ilman kohtuuttomia kustannuksia. Muistolaatta on yleensä messinkinen ja kaiverrus saadaan mustaksi patinoimalla tai maalaamalla. Voit lähettää meille tarkat piirrustukset tai voimme suunnitella hautakilven toiveidesi mukaisesti. Meiltä löytyy kaikki yleiset merkinnät, jotka muistolaatta sisältää. Tarvitsemme vain tiedot kaiverrettavista teksteistä, jotta voimme kaivertaa haluamasi muistolaatat messingistä.
Muistolaattoihin on mahdollista kaivertaa tekstin lisäksi yksinkertaisia kuvia tai esimerkiksi nimikirjoitus. Kuvien hinnat katsotaan yhdessä tapauskohtaisesti. Kuvien kaiverrusta helpottaa, jos sinulta löytyy kuvasta vektoritiedosto, esim. ai- tai eps-tiedosto. Yleensä pystymme kuitenkin tarvittaessa tekemään vektoritiedoston itse kuvastasi. Alla suuntaa-antavia esimerkkihintoja yleisimmille kokoluokille. Maksimikorkeus laatalle on 210 mm, mutta leveydessä ei ole kaiverruksen kannalta rajoitetta.
Messinkinen muistolaatta elää ulkoasun osalta ajan saatossa, joten halutessasi muistolaatta voidaan jättää lakkaamatta, jolloin sään vaikutukset tulevat ajan myötä kilvessä näkyviin nopeammin.
1,6mm x 100 mm x 50mm 89,49€
1,6mm x 130 mm x 70mm 99,49€
1,6mm x 150 mm x 100mm 112,49€
1,6mm x 200 mm x 150mm 149,49€
Ovaalin muotoisesta muistolaatasta perimme +20 € lisämaksun leikkauskuluista.